tiistai 29. tammikuuta 2013

yrttiperunoita, kanapataa ja suklaa unelmia

Tänään pääsin taas kokeilemaan uusia ruokia ja syöjinä oli onnekkaat uhrini äiti ja isi. Tarjolla oli yrttisiä perunalohkoja, kana-rosmariinipataa ja jälkiruokana chilillä maustettua suklaa-kookoskeittoa.

Yrtti-lohkoperunat
(
alkuperäinen ohje MEIRA pussista.)
(6 annosta)

1 pussi Meiran yrttinen perunakuorrute (35g)
8 (n. 1kg) perunaa
1/2 dl öljyä

Pese perunat, kuivaa ja leikkaa ne noin 6 lohkoon pituussuunnassa. Laita perunat isohkoon pussiin, kaada öljy perunoiden sekaan ja sekoita hyvin. Lisää perunakuorrute ja sekoita huolellisesti, jotta perunat maustuvat tasaisesti. Kippaa seos leivinpaperille uunipellille. Paista 200 asteessa noin 30 min. tai kunnes perunat ovat rapeita ja kauniin ruskeita.

IMG_4420

IMG_4407



Kana-rosmariini pata
(alkuperäinen ohje kirjasta mmm...Pata- ja laatikkoruoat, s.78)
(neljälle)

1 paketti (n. 3-5kpl) kana fileitä
1-2 purjosipulia viipaleina
2 porkkanaa pieninä paloina
1-2 palsternakkaa pieninä paloina
1 lanttu pieninä paloina
n. 6 dl kanalientä
maustamiseen:
kuivattua tai tuoretta rosmariinia
n. 1 tl juustokuminaa
n. 1tl intialaista mausteseosta
n. 1tl currya
1-2 laakerinlehteä
suolaa ja pippuria

Ruskista kana fileet paistinpannulla. Pilko pataan tai kattilaan purjosipuli, porkkanat, palsternakka ja lanttu. Lisää pataan kanaliemi, kanat, rosmariini, laakerinlehdet, suola ja pippuri. Kiehauta, laske lämpöä ja anna hautua kannen alla noin 50 minuuttia (tai kunnes kana ja juurekset ovat kypsiä). Lisää noin puolessa välissä loput mausteet.

Helppo kanaliemi: Kiehauta vesi ja lisää kanaliemikuutio.
vinkki: voit lisätä pataan myös suurustetta jos se on liian vetistä.

IMG_4411

IMG_4409

IMG_4412

IMG_4413


Chilillä maustettu suklaa-kookoskeitto
(alkuperäinen ohje lehdestä)
(neljä annosta)

200g tummaa suklaata
2dl kookoskermaa
2dl vettä
1 punainen chili
2 rkl voita
2 rkl sokeria

Paloittele suklaa kattilaan (suosittelen vesihaudetta). Mittaa joukkoon kookoskerma ja vesi. Halkaise chili, poista siitä siemenet ja ylimääräiset valkoiset kalvot. Kuumenna suklaaseos. Kun suklaapalat ovat sulaneet, lisää chilipalko. Keitä seosta miedolla lämmöllä n. 10 min. Poista chili. Lisää joukkoon voi ja sokeri. Tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.

vinkki: Koska tummasuklaa on aika tuhdin makuista, voit korvata sen halutessasi maitosuklaalla.
toinen vinkki: Tämä sopii hyvin myös vaniljajäätelön suklaakastikkeeksi isolle porukalle.


IMG_4419

IMG_4418

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti