maanantai 18. helmikuuta 2013

Tunnus



Sain Maija-Leenalta tälläisen tunnuksen. Iso kiitos tästä kunniasta blogiani kohtaan.



Tunnukseen kuuluu, että pitää paljastaa itsestään kahdeksan asiaa ja jakaa tunnus kahdeksalle bloggaajalle eteenpäin.

1. Opiskelin sisustustekstiiliartesaaniksi, jonka jälkeen olen pitänyt taukoa käsitöiden parista. Sitä tuli niin paljon tehtyä kolmessa vuodessa, että nyt on inspiraatio ottanut taukoa. Ehkä se jossain kohtaa palaa...

2. Olen hyvin positiivinen ihminen ja välillä elän vähän pilvilinnoissa. Tämä on osoittautunut vaikeaksi tavaksi päästä eroon kun pitäisi olla realistisempi joidenkin asioiden suhteen.

3. Olen jo pitkään haaveillut muuttavani Turkuun, mutta odotan vielä (taloudellisesti) oikeaa hetkeä.

4. Haluan vielä joskus elämässäni tehdä matkan niin, että kävelen laukut pakattuna kentälle ja kysyn mihin on lentoja ja matkustaa sinne.

5. Olin pienenä hyvin nirso ruualle ja vieläkin yritän oppia syömään rohkeammin. En syönyt pienenä esim. kalaa, sieniä, kakkua (söin vain kermavaahtoa), mokkapaloja taikka hernekeittoa. Myöhemmin vaihdoin asenettani ja päätin opetella syömään rohkeammin. Halusin pitää kalasta ja sienistä, joten opettelin pitämään niistä. Joten nykyään olen oppinut syömään paljon enemmän uusia ruokia. Viimeisen kolmen vuoden sisällä sitäkin enemmän.

6. Olen tiennyt jo kuudennesta luokasta asti haluavani joskus lapsia.

7. Haluaisin vielä joskus harrastaa patikointia ja kiipeilyä.

8. Välillä minusta tuntuu, että olisin syntynyt väärälle vuosikymmenelle tai väärään maahan.

Siinä oli paljastuksia minusta ja tässä tulee blogit kelle tahdon antaa tämän eteenpäin:


2 kommenttia:

  1. Ihana, inspiroiva blogi sinullakin! Ja kiitos kaunis tästä tunnustuksesta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tunnustuksesta! Katsotaan milloin ehdin paneutua siihen paremmin :)
    Sinulla on kauniit blogit ja olet todella taitava ja monipuolinen käsillä tekijä!
    Kiitos myös kommenteistasi blogissani.
    Mukava kevättä sinulle!

    VastaaPoista