torstai 5. heinäkuuta 2012

Keskiaikaista elämää Turussa






Kiireinen viikko takana ja lisää tulossa! Viime viikon maanantai ja tiistai olin auttamassa Turun keskiaika markkinoiden pystytyksessä. Sitten olin välipäivät töissä ja perjantai iltapäivällä pyyhkäisin ensimmäisellä bussilla töitten jälkeen Turkuun. Tori oli täynnä iloista markkinakansaa ja sulattauduin joukkoon. Istuskelin puistossa ystävieni kanssa ja shoppailin hieman. Oli taas todella ihanat markkinat! La ja su olin info kopissa aamuvuorossa ja iltapäivällä oli vapaa-aikaa. Tiistaina autoin markkinoiden purkamisessa.

Ostin kaikkea pientä kivaa markkinoilta mm. tarvikkeita ja rekvisiittaa keskiaika pukua varten, jonka ajattelin ommella lähitulevaisuudessa. Kunhan saisin aikaiseksi. Opin markkinoilla myös kinnasneulontaa ja jonkun näköinen pussukka tuosta ekasta yrityksestä tuli. Ostin myös puulautasen, puulusikan, saviastian, lautanauhaa ja kaikkea semmoista!

Viimeinen kuva käsittelee muuttoani takaisin kotiin. Nyt on ensimmäinen kuorma haettu ja kohta kaikki kamppeet taas kotona kotona. Koska en opiskele tai tee töitä Salossa, minun on ihan turhaa pitää siellä kämppää ja asua siellä. Joten muutan takaisin kotiin väliaikaisest, kunnes keksin mitä teen. Ja en tiedä vielä yhtään mitä teen ensi syksynä... en mene opiskelemaan, etsinkö töitä, etsinkö kämppää Turusta, menenkö au pairiksi, haenko jälkihaussa jonnekkin, menenkö töihin espanjaan vai mitä oikeen keksin!?

Kaikki vapaa-aika meneekin elämän organisoimiseen, joten kiirettä pitää. Miten kesälomallakin voi olla näin paljon tekemistä..?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti