tiistai 28. helmikuuta 2012

Itsetehtyjä kirjekuoria




 Minulla oli joskus pienenä tälläisiä dalmatialais kirjekuoria, mutta niistä oli vain yksi aito enää jäljellä. Kopion kuvion ja tein muutaman uuden itselleni.


Erilaisista papereista väsättyjä kirjekuoria. Käytin mallina purkamiani tavallisia eri muotoisia kuoria. Paperina olen käytänyt tavallista monistepaperia (mikä ei ole niin hieno ja hyvä materiaali tähän tarkoitukseen). Aion ostaa jossain vaiheessa erilaisia papereita ja kokeilla lisää. Näitä kun väsää niin jää koukkuun ja kohta on vino pino itsetehtyjä kuoria!

maanantai 27. helmikuuta 2012

Spagetti ja mieto chili-jauhelihakastike


Spagetti ja chili-jauhelihakastike
-Aika mieto
, noin 4 annosta

250g jauhelihaa
370g tomaattimurskaa (chilillä maustettua)
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1/2 rkl chilimausteseosta (jauhetta)
1 rkl paprika (jauhetta)

1. Paista jauheliha ja sipulit.
2. Lisää mausteet.
3. Lisää tomaattimurska.
(Halutessa voi lisätä myös ruokakermaa).
4. Tarjoile spagetin kanssa.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Inspiraatiokärpäsen puremaa odotellessa

Olen viettänyt aamun siivotessa kaappeja ja lokeroita. Kangaskaapin perukoilta löysin jo unohtuneet kankaat. Olen näitä aina keräillyt kirppiksiltä ja eurokankaasta. Aina suunnitellut mitä niistä teen, sittun kun minulla on aikaa. No vieläpähän ovat kaapissa käyttämättöminä. Jospa se inspiraatio iskisi joskus, eihän noilla kiirettä ole, kyllä ne kaapissa säilyvät. Ja välillä on ihan kiva löytääkkin jotain, mitä ei edes muistanut olevan olemassa. Ihan kuin kaappiin olisi itsestään ilmestynyt uusia kankaita!

lauantai 25. helmikuuta 2012

Valmistujaiskortti

Tätini valmistui hammashoitajaksi joten tein aiheeseen sopivan kortin hänelle.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Puunappeja

Koulussa puumuotoilun tunneilla tehtiin vähän nappikokeiluja. Näitä syntyi helposti ja nopeasti, voipi olla, että menen myöhemmin tekemään muutaman lisää...

torstai 23. helmikuuta 2012

Ballena -sisustustaulu



Koulussa tekemäni sisustustaulu. Valas kuvio on paienttu seulalla ja pinnat maalattu kangasväreillä. Lopputuloksena ihanan leikkisä, vähän naiivi ja pirteä taulu. Joskus se saa vielä paremman paraati paikan, kunhan pääsen muuttamaan pois minun ankeasta pikku kämpästä!

torstai 9. helmikuuta 2012

Kollaasia kollaasia

Edes jotakin pientä päivitettävää. Tässä leikkisä, lasteenhuoneen suunnitteluun suunnattu kuvaplanssi.