perjantai 28. marraskuuta 2014

Lastenvaatteita


Kankaita olen hamstrannut kovaa vaihtia eurokankaasta ja jättirätistä. Niistä on syntynyt lastenvaatteita ja muita tuotteita joulumyyjäisiin. Näitä onkin yllättävän leppoisa ommella, tosin jos tekee omille muksuille joskus niin ei tarvitse tehdä niin massatuotannolla. 

Olen kuitenkin tosi tyytyväinen itseeni kun sain repästyä ja sain näitä valmiiksi Sauvon Käsien joulupuotiin. Sitä jo mainostinkin aikasemmin, kannattaa piipahtaa jos liikkuu seudulla! 








Jämäpaloista syntyy pehmonalleja ja pipoja!








keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Sisustuspilleri

Tämä on kaukana siitä unelma kodista jonka haluaisin luoda poikaystäväni kanssa, mutta teen parhaani viihtyäkseni tässäkin kodissa. Kun muutimme tänne vuokralle kämppikseni kanssa kaikki seinät olivat tylsät valkoiset, onneksi saimme vähän piristää kämpän ilmettä. Pienet jutut merkitsevät paljon ja monilla yksityiskohdilla saa leikiteltyä.


 Työhuoneena toimii Ikean työpöytä makuuhuoneessa. Olen myös laittanut olohuoneeseen väliaikaisen ompelupisteen. Tarkoitus olisi saada joulumyyntiin muutama lastenvaate. Niistä lisää myöhemmin.





 Valoa syksyn hämärään! Olen tehnyt Vimman-savipajalla kaksi kruunu kynttilätuikkupurkkia ja olin äitini kanssa myös valotalo kurssilla Paimiossa. Nämä välkkyvät valoa kauniisti illan pimeässä.





 En tiedä teistä, mutta minulla alkaa jouluintoilu jo aikaisin. Olen jo viimekuussa aloittanut kuuntelemaan joulumusiikkia, viime viikolla osin glögiä ja eilen lainasin kirjastosta pari joulukirjaa. Pian saa alkaa tehdä joulukortteja ja koristella kodin joulupukuun.








 Olen järjestellyt vuokra-asuntoni keittiönpöydän uudelleen ja se toimii tällä hetkellä työpöytänäni. Tässä pisteessä syntyy lastenvaatteita ja muita tuotteita joulumyyntiin.








maanantai 24. marraskuuta 2014

Sauvon Kädet joulumyynti 2014

Tervetuloa Sauvon Käsien joulumyyntiin! Kaikki tekemään jouluostoksia ja kahvittelemaan. Minut täältä löytää joka aukiolopäivä. Tervetuloa! Tässä linkki.

Itse olen vastuussa kahvilan tarjoilusta ja olen myös ommellut lastenvaatteita ja muita tuotteita myyntiin.