sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kukka kokeiluja

 Voisi melkenpä sanoa, että nämä ovat ensimmäiset kukkakokeiluni. Tein puutarha boksiin keväisen kannun ja sinne kaveriksi valkoisia kukkia. Näyttää myös siltä, että kohta istutetaan jo kevään ensimmäiset taimet...






keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Puutarhan pihatyöt ovat alkaneet!

Tästä se sitten lähti, taas yksi uusi projekti aloitettu. Teen ensimmäistä kertaa miniatyyri pihatöitä. Tästä tulee varmasti mielenkiintoinen kokemus. Aloitin sahaamalla alustan jostain vanhasta veneen hyllyn palasesta. Piirsin ja maalasin alueet, jotta erottaisin paremmin missä mennään. Sitten ryhdyin työstämään kivilaatta-aluetta.



Maalattuani alueen repisin ja leikkasin kananmunakennosta erimuotoisia palasia, jotka liimasin alustaan.


 Liimauksen ja kuivumisen jälkeen maalasin palaset.




Maalauksen jälkeen liimasin saumoihin vihreää 'ruohoa' (maisemointiainetta) ja ruskeaa 'multaa' (kahvinporoja). Näin lopputuloksesta tuli aidomman ja eläneemmän näköinen.


Seuraavaksi vuorossa on hiekkapolku, nurmikko ja kukkapenkit. Niin ja yksi puu on vielä vaiheessa...

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Viherhuone roomboksin suunnittelua

 Yritin tänään kaavailla minkä kokoinen pihasta tulisi ja mitä kaikkea siihen tulisi ja mihinkin kohtiin. Enää pitää vanerista käydä sahaamassa pohja ja sitten alkaa pihatyöt! Sain viikonlopun käsityömessuilta kovan inspiraation, pitää hyödyntää vielä kun putki on päällä!



Haaste.22 - sormus

Osallistuin ensimmäistä kertaa Korukoplan haasteeseen ja aiheena oli sormus. Itse otin tähän ekaan haasteeseen rennon otteen ja tein ensimmäisen sormukseni helpoin keinoin. Mutta tästä tuli mielestäni ihan simppeli sormus ja hyvin pelkistetty. Itse ainakin tykkään.

IMG_4674

IMG_4669

IMG_4668

Mutta tästä sainkin inspiksen aloittaa toista sormusta, mutta se jäänee toiseen postaus kertaan! :)

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Turun nukkekoti- ja nukke messut -ostoksia

Turun käsityömessuilta (nukkekoti- ja nukke messu puolelta) tarttui mukaan tälläiset:


Kotiin tullessa huomasin ostaneeni paljon keramiikkaa, no tämä ehkä siksi kun itse ei ole välineitä valmistaa keramiikkaa.
Tässä pari linkkiä messuilta:

minimirka.vuodatus.net
titanminit.blogspot.fi
www.minihali.net/shop

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Keijukoru

Koru inspiraatio on vielä jatkunut ja nyt syntyi tälläinen, erityylinen käsikoru vaihteeksi. Enpä ole ennen tämän tyylistä korua tehnyt. Todella hauska ja helppo toteuttaa. Lukko jutun kanssa minulle tuli ensin vähän ongelmia, mutta tuo lukko saa nyt ainakin väliaikaisesti toimia.

IMG_4659

IMG_4665

IMG_4663

IMG_4664

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Merihenkinen käsikoru

 Välimeren tunnelmiin vievä käsikoru on kyllä mieleeni näin keväällä. Kohta se kevät sieltä tulee!

IMG_4656

IMG_4655

IMG_4657